tiistai 27. marraskuuta 2007

Tilkkuilta koululla

Jo pitkään oli muhinut ilmassa toivomus järjestää tilkkutyön maailmaan tutustuttava ilta koululla. Vihdoinkin se toteutui ja jäljempänä näet illan tuotoksia. Osa on vielä kesken, osa jo valmiina. Eikö olekin mahtavia töitä ihmisiltä, jotka eivät ole tehneet tilkkutöitä ennen tätä iltaa.
Kuvat löytyvät webalbumista , kannatta käydä kurkistamassa.

keskiviikko 31. lokakuuta 2007

Kuvat siirtyvät web-albumiin

Kuvien katsominen on helpompaa, kun ne kaikki näkyvät yhtaikaa. Samaten työkuvien ryhmittely on selkempää, kun esim. kaikki helmityöt ovat samassa albumissa. Näiden syiden vuoksi työkuvat löytyvät nyt seuraavasta osoitteesta: http://picasaweb.google.fi/koulultakasin/YsinValinnainenKSity
Siellä on joka luokka-asteelle oma kuvakansionsa ja sitä on helpompi selata kuin tätä pitkää sivua.
Toiminta tälläkin blogilla jatkuu edelleen ja kehittyy koko ajan, kunhan aika joutuu.
Marita

keskiviikko 10. lokakuuta 2007

Käsityömatkan suomalainen osuus

Käsityömatkallamme tutustumme Suomesta ryijyyn. Lotta teki työstään seinävaatteen, jossa nukan suunta vaihtuu perinteisestä alaspäin suuntautuvasta sivulle suuntautuvaan.

perjantai 5. lokakuuta 2007

Käsityömatka maailman ympäri 8lk






Kahdeksannen valinnaisessa tekstiilityössä matkataan maailman ympäri erilaisiin tekniikoihin tutustuen; teemme helmitöitä, ryijyjä, pirtanauhoja, silkkimaalausta sekä batiikkivärjäystä että huovutusta. Kuvissa ensimmäiset helmikudonnaiset, tekijät ovat Laura ja Karoliina.

tiistai 2. lokakuuta 2007

Yhdeksännen luokan neulekoneharjoituksia





Neulekoneeseen tutustuttiin kouluvuoden alkajaisiksi. Kuvissa pipo ja pikkulaukkuja, joita neuloslapuista valmistettiin.

perjantai 21. syyskuuta 2007

Kahdeksannen valinnainen tekstiilityö









Kahdeksannen luokan valinnaisen tekstiilityön tuotoksia. Hupparin tekemisen kautta kerrattiin yksinkertaisen vaatteen ompelemisen vaiheita. Tekijät ylh Jaana, Katariina, Laura, Katja ja Karoliina.

tiistai 18. syyskuuta 2007

VESON PUOLIKAS

Hei
Meille on luvattu tuosta tapaamisesta VESO:ksi kelpaava puolikas. Kokoontumispäivä on 25.9. tiistaina alkaen klo 15 Lepistöllä. Käspaikka tarjoaa välipalaa.
Kuulumisiin
Marita

torstai 13. syyskuuta 2007

Tapaaminen

Kemijärven käsityötä opettavat henkilöt: ehdotan tapaamispäiväksi 18.9. 19.9., tai 25.9. ja aina tietysti klo 15 alkaen Lepistöllä. Katsotaan silloin tarkemmin tätä blogiasiaa ja mukana voisi olla jo jokin kuva joko oppilastyöstä tai vaikka koulusta, joka liitetään blogiin.
Odotan siis vastauksia tänne tai ellei onnistu niin sähköpostiin.

Tervetuloa koululta käsin -blogiin


Tämän blogin tarkoitus on olla julkaisu- ja keskusteluareena kaikilla kouluasteilla käsityötä opettavien kesken. Lähinnä olen luonut tämän Kemijärven koulujen käsityön foorumiksi, mutta kaikki asiasta kiinnostuneet ovat tervetulleita keskusteluihin mukaan.

Minullekin bloggaus on aivan uusi tuttavuus ja opettelen vielä - niinkuin me kaikki teemme koko ajan. Luo oma tilisi sähköpostiosoitteella ja ryhdy kommentoimaan.


Opettele bloggaamista osoitteessa http://opiblogilla.blogspot.com/